Keskeneräinen rakennus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pohjois-Korean Ryugyŏng-hotelli olisi valmistuessaan yksi maailman korkeimmista hotelleista. Kuva toukokuulta 2005, ennen ulkopintaa peittävien lasien asennusta.

Keskeneräinen rakennus on rakennus tai muu arkkitehtoninen kokonaisuus, kuten silta, tie tai torni, jonka rakentaminen on jätetty kesken joko pysyvästi tai väliaikaisesti. Useat rakennukset ovat jääneet keskeneräisiksi. Rakennusprojektin pysähtyminen on voinut tapahtua suunnitteluvaiheessa ennen varsinaisten rakennustöiden aloittamista.

Yksi kuuluisimmista keskeneräisistä rakennuksista on Barcelonassa sijaitseva Antoni Gaudín suunnittelema Sagrada Família -kirkko, jonka rakennustyöt aloitettiin 1880-luvulla ja jonka odotetaan valmistuvan 2020-luvulla.

On useita rakennuksia, joiden rakentaminen on jäänyt kesken. Joitakin rakennuksista voidaan hyödyntää keskeneräisinä, mutta osasta rakennuksista on valmiina ainoastaan runko. Esimerkki jälkimmäisistä on Pohjois-Koreassa sijaitseva Ryugyŏng-hotelli. Sen rakennustyöt aloitettiin 1987 ja aikataulussa valmistuessaan se olisi ollut maailman korkein hotelli. Rakennustyöt pysähtyivät taloudellisiin ongelmiin 1993, kun pystyssä oli vasta rakennuksen tukiranka. Hotellia alettiin rakentaa jälleen kesällä 2008. Sen jälkeen rakennuksen ulkopintaan on asennettu lasit, mutta sisätilat ovat edelleen rakentamatta.[1][2]

Osa rakennuksista on ollut jatkuvan rakentamisen kohteena vuosikymmenten tai jopa vuosisatojen ajan. Gaudín Sagrada Família on ollut rakenteilla 120 vuoden ajan. Rakentaminen viivästyi Espanjan sisällissodan takia. Sodan aikana rakennuksen alkuperäiset piirustukset tuhoutuivat ja myös osia rakennuksesta tuhottiin. Nykyään se on keskeneräisyydestään huolimatta Barcelonan suosituin nähtävyys. Kölnin tuomiokirkon rakentaminen kesti vielä kauemmin: työt aloitettiin vuonna 1248 ja saatiin päätökseen 632 vuoden kuluttua vuonna 1880.

Osittain valmistuneita rakennuksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hitaasti etenevät rakennustyöt:

  1. Will 'Hotel of Doom' ever be finished? 15.10.2009. BBC News. Viitattu 1.9.2010. (englanniksi)
  2. North Korea's vast Ryugyong Hotel not opening yet after all CNN.com. 25.4.2013. Viitattu 17.6.2014. (englanniksi)
  3. Boyd, Alex; Donnelly, Luke; McGroarty, Adam: The eerily abandoned mansion near Kent that's been completely left to rot Kent Live. 3.10.2021. Viitattu 7.10.2023. (englanniksi)
  4. Grant may help solve mystery of Woodchester Mansion BBC News. 21.8.2010. Viitattu 7.10.2023. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Unfinished building